Laput silmillä et säästä
Meille jokaiselle on luontaista pysyä ajattelussamme omille vahvuusalueillemme ja antaa mietinnän velloa tutussa, turvallisessa ja itselle ymmärrettävässä. Tämä ajattelukehä on kuitenkin aina rikottava, mikäli halutaan tehdä asiat uudella tuottavammalla tavalla. Innovaatiot eivät turhaan ole aikamme muotisana, vaan siinä on nimenomaan kyse toisten alojen keksintöjen soveltamisesta omalla alalla tavalla jota ei ole ennen tehty.
Monelle alalla jossa Calefa tekee hukkalämmön talteenottoa ja uusiokäyttöä, omat vahvuusalueet on hiottu viimeistä piirtoa myöten. Leipuri on kilpailuttanut jauhonsa ja muoviteollisuus raaka-aineensa. Energiakustannukset tuntuvat kaikilla, mutta kuinka siihen voisi pureutua ja saada esim. hukkalämpöä hyötykäyttöön. Energiaan on vaikea pureutua, koska se on näkymätöntä. Energialaskun toki jokainen ymmärtää, koska eurot ovat konkreettisia. Energiakustannus on eräänlainen elefantti olohuoneessa, joka vain on aina ollut siinä, ilman että sen olemassaoloon kukaan pystyy vaikuttamaan. Meidän toiminta Calefassa perustuu osaamiseen tuon elefantin pureskeluun pala kerrallaan.
Saamme usein esiselvitysvaiheessa asiakkailtamme kuulla heidän pohtineen energiansäästöä, mutta asian jääneen hautumaan. Miksi energiaa kannattaisi säästää, kun lämpö jo nyt on tuotannon sivutuote ja monelle jopa ongelma? Silloinhan se nimenomaan kannattaa siirtää tuotannosta johonkin uusiokäyttöön eikä vain puhaltaa taivaalle. Säästetyt Eurot jäävät sellaisenaan ”viivan alle”. Teknologiset ratkaisut jäähdytys- ja lämmityspuolella on kyllä olemassa.
Usein myös saa kuulla, että vaikka lämpö saataisiin talteen, ei sille ole käyttöä omassa toiminnassa. Tässä vaiheessa usein haluamme pohtia asiakkaan kanssa, olisiko jollain kolmannella osapuolella käyttöä heidän hukkalämmölle. Usein lähellä on joku toimija, joka lämpöä tarvitsee tai kasvavana trendinä on lämmönmyynti kaukolämpöverkkoon. Olemme myös useasti ratkoneet hukkalämmön väliaineen puhtauteen liittyviä ongelmia.
Energia ei ikinä häviä minnekään, se vain muuttaa muotoaan. Täytyy vain ajatella, miten saamme energian kiertämään. Muutetaan energia yhdessä sellaiseksi, että se palvelee sinun liiketoimintaa!
Kirjoittanut Antti Porkka